Heta: Harmaan pupun päiväkirja -sarjakuvaoriginaaleja Turun Sarjakuvakaupalla tammikuussa, avajaiset perjantaina 4.1.2013 klo 17–19

Turun Sarjakuvakaupan tammikuun näyttelyssä on esillä nuoren vantaalaistaiteilijan Hetan sarjakuvia, jotka ovat tulleet tutuiksi Harmaan pupun päiväkirja -blogista ja samannimisestä sarjakuva-albumista.

Heta kertoo aloittaneensa sarjakuvablogin, koska hän arveli blogin kannustavan piirtämään enemmän julkaisukelpoisia sarjakuvia. Harmaan pupun juuret ovat Taideteollisen korkeakoulun (nyk. Aalto Arts) sarjakuvapedagogiikan kurssilla, jossa annettiin tehtäväksi pitää päiväkirjaa. Heta kertoo innostuneensa tehtävästä niin, että jatkoi sarjakuvamuotoisen päiväkirjan pitämistä kurssin jälkeenkin lähes päivittäin.

Itsensä ja muutkin ihmishahmot Heta piirtää naivistisen yksinkertaisina ja sympaattisina pupuhahmoina. Sarjan pehmeä kuvitus tuo mieleen lastenkirjat. Pääosassa ovat eläinhahmot: Hetan mukaan niihin on on helppo samaistua, koska ne eivät varsinaisesti näytä keneltäkään.

Harmaassa pupun päiväkirjassa käsiteltyjä aihepiirejä ovat mm. lapsuus, luonto, ihmissuhteet, elämän pienet huomiot ja arkiset asiat.

Heta Happonen (s. 1985) opiskelee taideteollista muotoilua Aalto Artsissa. Harmaan pupun päiväkirja (Lempo Kustannus 2012) on hänen esikoisteoksensa.

Heta on tavattavissa näyttelynsä avajaisissa. Tilaisuudessa on tarjoiluja.

http://grimbird.sarjakuvablogit.com/

Lähde: http://sarjakuvablogit.com/2011/10/marraskuun-kuukauden-blogi-grimbird/

Kuvaa klikkaamalla pääset tuotetietoihin

Kuvaa klikkaamalla pääset tuotetietoihin

Mainokset
Kategoria(t): Näyttelyt. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.