Turun Sarjakuvakaupan uutuuksia viikolla 4

Suomenkielisiä uutuuksia

Viidakon valtias 1

Viidakon valtias on japanilaisen sarjakuvan eli mangan pioneerin Osamu Tezukan 1950-luvulla julkaisema tarina orvoksi jäävästä valkoisesta leijonanpennusta, joka vaikeuksien kautta kasvaa viidakon valtiaan rooliin. Myös tarinan animaatioversio (englanninkielisissä maissa nimellä Kimba the White Lion) on niittänyt mainetta ympäri maailmaa ja vaikuttanut mm. Disneyn Leijonakuningaselokuvaan.

Leo on ihmisten luona kasvanut valkoinen leijonanpentu. Palattuaan viidakkoon, vanhempiensa kotiseudulle, se joutuu päättämään, kumpaan maailmaan kuuluu. Palatako ihmisten luo vai seuratako isän käpälänjälkiä viidakon valtiaaksi?

Fingerpori 6

Kaikkien ammatti- ja taparikollisten isä- ja äitihahmo Pahani Julmu on ryövännyt kuudennen Fingerpori-kokoelman kannen itselleen. Kuudes Fingerpori-kokoelma sisältää roiman satsin itsensä Pertti Jarlan käsin valikoimia Fingerpori-sarjoja vuoden ajalta. Taatusti tyrskäyttävä teos tulee jälleen nousemaan myyntilistojen kärkeen.

Fingerporin huumori ei kuuta kurkottele eikä korkeuksia kumartele. Sarjan maanläheisyys herättelee yli miljoonan suomalaisen tunteita kuutena päivänä viikossa. Palaute on jakautunut tasaisesti ihmettelijöihin, ihailijoihin ja vihailijoihin. Fingerpori ottaa reippaasti kantaa kaikkeen maan, taivaan sekä avaruuden välillä ja tökkää puujalalla silmään niitä jotka leikistä suuttuvat.

Englanninkielisiä uutuuksia

Cherubs!

Mitä voivat viisi hulttio-enkeliä tehdä kun heitä syytetään Taivaan ensimmäisestä murhasta?

Tietenkin paeta New Yorkiin etsimään kapinallista arkkienkeli Abbadonia. Avukseen he saavat eksoottisen tanssijan Maryn, mutta riittääkö se kun perässä ovat pysäyttämättömät sotilasenkelit ja paholainen aikoo aloittaa maailmanloppuun johtavan sodan?

Eisner-palkitun kirjoittaja Bryan Talbotin ja haadeksen kuuman piirtäjän Mark Staffordin Cherubs! on kiihkeästi etenevä yliluonnollinen seikkailu-komedia, joka ei jätä yhtään enkeliä kynimättä.

Deadpool

Deadpool on banaanikakku. Banaanikakku C4:llä! Anteeksi mitä? Ei banaanikakkuun voi laittaa C4:ää! Ja miten niin ei? Sehän on klassikko! Hei kuulkaas nyt…Eikun laatikko joka räjähtää naamalle on klassikko. No mutta voihan se kakku tulla banaanilaatikossa, silloinhan se olisi pseudoklassikko. NYT JOKAINEN ÄÄNI JONKA EI OLE TARKOITUS KERTOA ETTÄ DEADPOOL ON SEKOPÄINEN PALKKASOTURI JONKA SEIKKAILUT OVAT YHTÄ SEKOPÄISIÄ…hiljaa. Sisses, mikä tiukkapipo. Kermakakku partavaahdolla, se olisi oikea klassikko.

Y: the last man

Eräänä kauniina päivänä vuonna 2002 kaikki millä on Y-kromosomi kuolee maapallolta. Tämä tarkoittaa jokaista sikiötä ja täysikasvuista miespuolista ihmistä ja eläintä – paitsi Yorick Brownia.

Miksi vain hän selvisi? Miten selviytyä uudessa maailmanjärjestyksessä missä jotkut tahtovat hänet ja toiset tahtovat hänen kuolevan?

Näihin kysymyksiin Brown yrittää löytää vastauksen salaperäisen agentti 355:n kanssa pyrkiessään tyttöystävänsä luokse maapallon toiselle puolelle.

Richard Stark’s Parker: The score

Parker on ammattilainen. Kun keikka on suunniteltu, ei ole esteitä, on vain hidasteita jotka kuvittelivat itsestään liikaa.

Mutta tällä kertaa kohteena ei ole yksittäinen henkilö tai yritys vaan kokonainen kaupunki. Pystyykö edes Parker suorittamaan suuruudenhullun suunnitelman? Varsinkin kun hän ei tiedä koko totuutta keikasta…

Donald E. Westlaken salasanimellä kirjoittama novelli saa arvoisensa ulkoasun Darwyn Cooken kuvittamana.

Grandville: bête noire

”Bête noire” l. ”inhottava tai erityisesti vältettävä henkilö tai asia” (vapaa käännös).

Tällainen on varmasti se joka tappoi kuuluisan pariisilaisen taiteilijan lukittuun ja vartioituun studioonsa. Tutkiessaan suljetun huoneen mysteeriä Scotland Yardin ylikonstaapeli LeBrock ja hänen apulaisensa etsivä Ratzi päätyvät lopulta salaliiton jäljille, jonka lopullisena tarkoituksena on vallankaappaus höyrykäyttöisten sotilaiden avulla!

Omassa ”viktoriaaninen steampunk-etsiväseikkailu pääosissa antropomorfiset eläimet”-sarjassaan ylittämätön mestariteos.

Chew 6: space cakes

Sarjamme sankari, Tony Chu – agentti joka saa psyykkisiä mielikuvia kaikesta syömästään – taistelee hengestään teho-osastolla.

Tarinan päähenkilöksi tulee hänen kaksoissiskonsa Toni, joka pystyy ennustamaan tulevaa kaikesta syömästään. Ja viime aikoina hän on nähnyt aika pahoja asioita…

Kyttiä, kokkeja, kannibaaleja & kaukonäköisiä kulinaristeja – kaikki koolla kovassa kertomuksessa!

Northlanders 7 – The Icelandic Trilogy

Tämän albumin myötä Northlanders-sarja saa arvoisensa lopetuksen.

Se alkaa nuoren Ulf Haukssonin saadessa haltuunsa klaaninsa maat uudessa maassa, kehittyen väkivaltaiseksi sisällisodaksi vuosia myöhemmin, ja lopulta paljastaen Islantina tunnetun maan veriset alkuaskeleet.

Brian Wood kertoo jälleen tarinan historiasta yhdistäen sen nykymaailman toimintaan ja rikosdraamaan.

Stephen King’s The Dark Tower – The Gunslinger: The Man in Black

Viimeinen luku revolverimies Ronald Deschainin tarinassa on täällä.

Kun Roland ja nuori Jake kohtaavat luolissa elävät mutantit, he eivät ymmärrä että jokin vielä suurempi vaara elää pimeydessä…

Tämä ei ole ainoa uhka jonka Roland kohtaa etsiessään Mustaa Tornia. Mitä uhrauksia sen löytäminen vaatii? Onko Roland valmis kohtaloonsa? Ja kuka lopulta on Mustiin pukeutunut mies?

Fables 18 – Cubs in toyland

Kaikki ovat tienneet jo kauan että Lumikin ja ison pahan suden pennuista yhden merkitys on muita taruhahmoja suurempi. Mutta kukaan ei odottanut sitä näin pian.

Kun joululahjaksi saatu kumivene vie pennut lelumaahan, he saavat huomata että se on paljon, paljon pahempi paikka kuin  nimi kertoo.

Mainokset
Kategoria(t): Uutuudet Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.