Timo Kokkilan Peräsmies 30 v. & Peräsmiehen poika 10 v. -sarjakuvanäyttely Turun Sarjakuvakaupalla elokuussa, avajaiset lauantaina 3.8.2013 klo 16–18.

Näyttelyssä on esillä alkuperäispiirroksia sarjakuvista, sekä näytteitä sankareiden seikkailuista eri vuosilta.

Peräsmies esiintyi epäsäännöllisen säännöllisesti huumorilehti Pahkasiassa vuosina 1983–2000. Huonon maun supersankarista ilmestyi myös kaksi sarjakuva-albumia, sekä CD-ROM levy. Peräsmies kuoli viimeisessä Pahkasian numerossa rattijuopon yliajamana. Myöhemmin on kuitenkin herännyt epäilyksiä siitä että pieruritari vain lavasti kuolemansa pakoillakseen velkojia ja elatusmaksuja. Peräsmiehen poika taas aloitti seikkailunsa Koululainen-lehdessä vuoden 2003 alussa, ja jatkaa edelleen kahden värisivun jaksoina kerran kuussa.

Peräsmiehen loivat vuonna 1983 Timo Kokkila ja Sami Laitala. Kokkila jatkoi sarjan tekemistä pääasiassa yksin, käsikirjoittajina vieraili silloin tällöin muitakin. Peräsmiehen poika -sarjakuvan kehittivät vuonna 2012 Kokkila ja Rauli Nordberg. Tässäkin sarjassa on ollut mukana myös muita käsikirjoittajia, erityisesti Petri Hannini. Molempien sarjakuvien piirroksista vastaa Kokkila.

Näyttely on ollut esillä myös Tampere Kuplii-sarjakuvafestivaaleilla maaliskuussa 2013, ja Utajärvellä pierun MM-kisoissa heinäkuussa 2013. Näyttely avautuu lauantaina 3.8. klo 16–18. Taiteilija on tavattavissa avajaisissa, tarjoilua.

http://www.saunalahti.fi/tkokkila/

Kuvaa klikkaamalla pääset tuotetietoihin

Kuvaa klikkaamalla pääset tuotetietoihin

Mainokset
Kategoria(t): Näyttelyt. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.